Valikko
Koti

Tervetuloa kotisivuilleni


Pikavippi voi olla suuri ongelma köyhille

Jokainen pikavippi liittyy mielikuviin ja muihin sanoihin. Kun joku sanoo sanan pikavippi, tulee ihmisten mieleen aina sekä mielikuvia että muita sanoja, joihin puolestaan liittyy aina vain uusia mielikuvia. Uusien sanojen, vertauskuvien ja tarinoiden käyttö avaa uusia mahdollisuuksia, koska ne avaavat uusia maisemia ihmisten mieleen. Kun ihmiset kohtaavat pikalaina-ongelmia, he etsivät tietenkin ensin ratkaisua tutuista sanoista ja tarinoista. Niiden avullahan on totuttu tähänkin asti selviytymään. Kun maailma muuttuu, perinteisten tarinoiden mukaiset ratkaisut eivät useinkaan toimi. Siksi olisi luotava tilaa uudenlaisten tarinoiden synnylle. Uudenlaisen tarinan syntyä auttavat uudenlaisten sanojen käyttämisen lisäksi kysymykset, jotka etsivät uudenlaista suhdetta ongelman ja sen syyn välille. Käytössä oleva syy-seuraus-suhteen malli on sekin muotoutunut historiallisesti. Se on muotoutunut, kun on pyritty selviytymään oudossa ympäristössä. Selviytymisen aikana koettu on siirretty tarinoihin ja symboleihin, jotka kuvaavat "oikean" toimintatavan, koska se toimi silloin kun vippi-ongelma esiintyi. Ihmiset toistavat rituaalinomaisesti samoja selviytymismalleja, vaikka ympäristöt olisivat kokonaan uudenlaisia. Mikäli ihmiset pystyvät luomaan uudenlaisia oletuksia ongelman ja sen syyn välisestä yhteydestä, he ovat muutoksen tiellä. On muistettava, että pienetkin muutokset ovat jo käynnistäneet matkan kohti uusia päämääriä. Monimutkaisen ympäristön sekavat ongelmavyyhdet eivät välttämättä vaadi monimutkaisia ja suuria muutoksia selvitäkseen. Muutos on epälooginen prosessi. Joskus aivan pieni muutos auttaa selvittämään suuren ongelmavyyhden. Kannattaa aloittaa pienistä muutoksista ja luottaa ihmisen omiin voimiin jatkaa siitä eteenpäin. Esimiehen ei tarvitse olla sielutieteen asiantuntija eikä koulutettu muutoskonsultti auttaakseen ihmisiä saavuttamaan heille tärkeitä tavoitteita. Riittää, kun esimies auttaa hen-kilöä alkuun ja tukee häntä matkalla, jonka hän on aloittanut.

Kaikkea voidaan kehittää

Kaikkea voidaan kehittää ja kehittämisen keinoja on monia. Pikavippi -yrityksen kehittäminen voi olla työnohjausta, ryhmätoiminnan kehittämistä, palautekyselymenetelmällä suoritettua kehittämistä, prosessikonsultointia tai toimintatutkimusta. Keskeistä on, että esimies tunnistaa oman vastuunsa työyhteisön jatkuvan kehittämisen käynnistäjänä ja ylläpitäjänä. Keinot löytyvät kunhan vain tahtoa löytyy. Samaan lopputulokseen voidaan päästä monia polkuja pitkin. Esimiehen on hyvä muistaa, että työyhteisö ei ole koskaan valmis. Tärkeintä onkin pitää yllä jatkuvaa liikettä, joka suuntautuu kohden toivottua tilaa, vaikka sitä ei ikinä saavutettaisikaan. Pienetkin muutokset ovat usein merkittäviä. Ne parantavat epäkohtia ja antavat toivoa siitä, että suurempiakin muutoksia voidaan hyvällä yhteistoiminnalla saada aikaan. Kehittäminen voi vaatia ulkoisen asiantuntijan apua. Ulkoa tullut henkilö näkee usein tilanteen tarkemmin. Lisäksi ulkoa tulleella henkilöllä on usein käytössään muista organisaatioista saatuja kokemuksia, joita hän voi käyttää muissakin työyhteisöissä. Työyhteisöjen dynamiikat eivät ole niin erilaisia kuin luullaan. Ulkoisen asiantuntijan käyttö ei kuitenkaan saa johtaa riippuvuuteen ulkoisesta avusta. Apua on käytettävä vain siihen asti, että ihmiset osaavat itse ratkaista omat ongelmansa. Ulkoisen asiantuntijan kyky parantaa toimintaa ei johdu siitä, että hän osaisi diagnosoida ongelmia paremmin kuin talon sisällä olevat henkilöt. Hän ei myöskään osaa pukea esiintyviä ongelmia sen paremmin sanoiksi kuin talon omakaan väki. Ulkoinen asiantuntija epäonnistuukin, mikäli hän vie työyhteisön ihmiset ongelmapuheeseen, jossa kerrotaan ongelmista ja analysoidaan niiden syitä. On selvää, että ongelmapuhe on omiaan nostamaan esille yhä uusia ongelmia. Vähitellen koko työyhteisön toiminta saattaa lukkiutua liian monien ongelmien esilletulon vuoksi. On muistettava, ettei yhteinen lainoihin liittyvä masennus ole hyväksi. Vain yhteinen toiminta ongelmien poistamiseksi auttaa. Työyhteisön kehittäjän onkin vietävä ihmiset ratkaisupuheeseen, vaikkapa sitten Payday Loans UK -sivuston avustuksella. Ongelmissa piehtaroinnin sijasta olisi keskityttävä ratkaisuihin. Jokaisella ihmisellä on suunnaton määrä voimavaroja, joiden varassa hän on selvinnyt tähänkin asti. Näiden voimavarojen vahvistaminen on kehittymisen avain, oli kyseessä sitten sadan euron vippi tai pikalaina 300 euroa. Kun ihmiset alkavat tunnistaa itsessään ja muissa olevia voimavaroja, he huomaavat myös kykenevänsä ratkaisemaan työyhteisössä esiintyviä ongelmia. Tämä on tie hyvään työyhteisöön ja itsetuntoa kohottavaan työskentelyyn. Esimiehen on hyvä muistaa, että hänen johtamassaan työryhmässä on voimavaroja kaikkien esille tulevien ongelmien voittamiseen. Ihmisten voimavarat alkavat kuitenkin tulla esille vasta, kun niihin luottaa. Ratkaisutkin tulevat esille, kun niitä rohjetaan kokeilla. Yhteinen kokeilu luo ratkaisuille otollisen tunnelman. Kun rohjetaan ottaa riskejä ja kokeilla uusia toimintatapoja, saadaan nostetuksi esille ihmisten omat voimavarat ja luoduksi pohjaa myös uusien innovaatioiden synnylle. Innovatiiviset kokeilut puolestaan edelleen vahvistavat ihmisten itsetuntoa. Tällaisen myönteisen kierteen aikaansaaminen vaatii voimaa ja rohkeutta, mutta palkitsee itse itsensä varsin pian. Pikavippi 200 e on yleinen palkinto kierteeseen joutuneelle henkilölle.

Pikavippeihin liittyvät kehittämistarpeet organisaatiotasolla

Kun kehittymistarpeet organisaatiotasolla on kartoitettu, voidaan siirtyä pohtimaan ryhmien ja yksilöiden koulutustarpeita pikavippi-alalla. Koulutustarpeita voidaan tyydyttää varsin monilla eri tavoilla. Kurssit, seminaarit, tutkinnot, työkierto, sijaisuus, projektit ja kouluttajana toimiminen lienevät yleisempiä. Keskeistä on, että organisaation ja yksilön tarpeet yhdentyvät koulutustoiminnassa — sekä organisaatio että yksilö hyötyvät. Eräs koulutuksen suunnittelun tärkeä vaihe on valinta avoimien ja organisaatiokohtaisten tilaisuuksien välillä. Avoimissa tilaisuuksissa useista eri organisaatioista tulevat ihmiset kohtaavat toisensa ja voivat vaihtaa tietoja eri talojen käytännöistä tietyllä alueella. Näin tieto talojen kesken siirtyy. Avoimissa tilaisuuksissa ei kuitenkaan päästä kovin syvälle oman talon kulttuuriin. Organisaatiokohtaisessa koulutuksessa käsitellään kunkin organisaation asioita syvällisesti ja voidaan pyrkiä luomaan kriittinen massa, joka kykenee uudistamaan tietyn toiminnon toimintatavat. Toiminto voi auttaa esimerkiksi vertailemaan pikavipit. Organisaatiokohtaisen koulutuksen sivutuotteena syntyy ystävyys- ja tuttavuussuhteiden verkosto saman talon sisällä työskentelevien välille. Tämä verkosto toimii myöhemminkin epävirallisen tiedonkulun ja osaamisen siirtämisen kanavana. Organisaatiokohtaisen koulutuksen heikkoutena on, että koulutustoiminnasta saattaa tulla sisäänpäin lämpiävää, jolloin todella uusia asioita ja näkökulmia ei saada. Kaikesta koulutustoiminnasta voidaan luoda tavoitteellista. Koulutus voi tähdätä tiettyjen osaamistasojen saavuttamiseen. Koulutukseen saattaa sisältyä myös näyttöjä, joissa voidaan tehokkaasti varmistaa, että haluttu taso on saavutettu. Koulutustoimintaa tulee myös arvioida. Tyypilliset pikalaina vertailu -arvioinnit tehdään reaktioiden, osaamisen, käyttäytymisen muutoksen ja toiminnan tuloksellisuuden tasoilla. Perinteisesti koulutustilaisuuksiin osallistuvilta on tiedusteltu heidän mielipiteitään kurssista. Tämä reaktiopalaute auttaa kehittämään kyseisen kurssin sisältöä jatkossa. Osaamista arvioidaan nykyisin aikuiskoulutuksessa esseiden ja harjoitustehtävien avulla. Käyttäytymisen muutosta voidaan arvioida esim. 360°:n arviointien avulla. Niissä ihmisen näkyvää työkäyttäytymistä arvioivat hänen kanssaan yhteistyössä olevat henkilöt. Kun tällainen yhteistoimintakäyttäytymisen tai johtamiskäyttäytymisen arviointi uusitaan, voi henkilö saada tukevaa pohjaa oman kehittymisensä tueksi. Pikavippivertailu 100 eur -toiminnan tuloksellisuuden arviointi on edelleen melko harvinaista. Koulutuksen tuloksellisuuden arviointi kannattaa, mutta vaatii usein sekä systemaattisuutta että erillisten kartoitusten tekemistä. Koulutus on investointi, jonka laatua kannattaa arvioida ja kehittää. Jokaisen esimiehen kannattaa muistaa, että työyhteisön on selvitäkseen jatkuvasti kehityttävä. Ihmiset, jotka eivät jatkuvasti uudistu ja opi uutta, näivettyvät. Jokaisen pikalaina -organisaation ja jokaisen ihmisen haaste on jatkuvasti uudistua. Vain tuoreutensa säilyttävä ja vireä organisaatio voi luottaa olemassaoloonsa myös tulevaisuudessa.

Miten netticasinot ja laajakaistat liittyvät kehityskeskusteluihin?

Kehityskeskustelu on ajatusten vaihtamista, mutta se on ennen muuta toisen ihmisen kuuntelemista. Samat periaatteet pätevät myös netticasinoihin. Netticasino voi auttaa puhumaan monin tavoin. PAF on eräs suomalaisten keskuudessa suosituimmista netticasinoista. Toinen suosittu on Casinoeuro. Keskeistä kaikissa näissä tavoissa on, että hänen esittämiinsä asioihin suhtaudutaan myönteisesti. Kun toinen alkaa puhua, häntä voi kannustaa puhumaan lisää antamalla hänen tarinansa esille tulemiselle tilaa. Jos toinen aikoo lopettaa, voi häntä auttaa jatkamaan esim. nyökkäämällä tai toistamalla hänen äsken tarinassaan käyttämään avainsanoja. Toiselta voi myös kysyä lisää asiasta, josta hän on puhumassa. Yleisesti ottaen toista kannattaa ohjata puhumaan ensin siitä ympäristöstä, jossa työtä tehdään ja sitten niistä tilanteista, joita työssä on esiintynyt. Kun henkilö puhuu jostakin tilanteesta, häntä voidaan pyytää kertomaan omia kokemuksiaan tuossa tilanteessa. Häntä voidaan myös kehottaa kuvailemaan omia tavoitteitaan tuossa tilanteessa. On myös hyvä tietää, keitä muita tuossa tilanteessa oli mukana ja mitä ko. henkilö kuvitteli muiden siinä tilanteessa pyrkineen saamaan aikaan. Näin päästään sisälle toisen henkilön merkitysmaailmaan. Kun henkilö alkaa puhua työstään, voidaan häntä auttaa kuvailemaan tilannetta kysymällä häneltä lisää. Voidaan kysyä, mitä tapahtui. Lisäksi voidaan kysyä, miksi hän arvelee niin tapahtuneen. Häneltä voidaan kysyä, keitä muita casinolla oli mukana. Voidaan vielä kysyä, mitä muut tekivät tai mitä henkilö luulee muiden pyrkineen tekemään tilanteessa ja mitä hän luulee heidän ajatelleen tilanteesta. Henkilöä voidaan pyytää kertomaan omia kokemuksiaan ja tuntemuksiaan tilanteessa. Lisäksi häntä voidaan pyytää valottamaan omia päämääriään. Jokaisen asian kohdalla, vaikka kyseessä olisi laajakaista vertailu, voidaan kysyä, mitä ko. tilanne merkitsi hänelle. Toisen maailma on aarreaitta, jota ei voi tyhjentää koskaan. Sähkötupakka on siitä mielenkiintoinen ilmiö, aivan kuten myös tupakoinnin lopettaminen. Siitä löytyy elämänikäisen tuttavuudenkin jälkeen aina vain uutta. Kehityskeskustelu on keskustelua, jossa pyritään luomaan perustaa yhteisten merkitysten rakentumiselle. Kehityskeskustelu ei ole väittelytilaisuus eikä kiistakysymyksien esille ottamisen tai omien argumenttien esittämisen paikka. Se ei ole myöskään oikea paikka alkaa sopia henkilön palkkaa. Kehityskeskustelu tähtää yhteisten näkemysten syntymiseen siitä, mitä työssä tulisi tehdä ja saada aikaan. Se on yhteisten tavoitteiden sopimisen paikka. Mikäli on vaikea saada esille toisen henkilön näkökulmia tai tilata piilolinssit netistä tai kanavapaketit ja sopia yhteisistä tavoitteista, olisi suotavaa käydä kaksi kehityskeskustelua. Toisessa tarkastellaan vain ko. henkilön näkökulmaa siitä työstä, jota hän tekee ja toisessa pyritään sopimaan yhteisistä tavoitteista.

Kehityskeskustelut ja lehtitarjoukset

Kehityskeskustelulla ja lehtitarjouksilla tarkoitetaan ennalta sovittua ja suunniteltua esimiehen ja hänen vastuualueellaan olevan henkilön välistä keskustelua, jolla on tietty päämäärä ja jota leimaa jonkinasteinen systematiikka ja toteutuksen säännöllisyys. Kehityskeskusteluissa luodaan perusteet organisaation puitteissa tapahtuvalle yhteistyölle. Niiden avulla poistetaan työnjakoon ja tehtäviin liittyviä epäselvyyksiä. Niillä luodaan perustaa esimiehen ja hänen vastuualueellaan olevien ihmisten jokapäiväiselle kanssakäymiselle ja ihmisten työhön sitoutumiselle. Niiden avulla luodaan puitteet niin sopivan työmäärän tekemiselle kuin henkilön jatkuvalle kehittymisellekin. Kehityskeskusteluissa tarjotaan molemmille asianosaisille tilaisuus avoimesti ja luottamuksellisesti vaihtaa mielipiteitä työstä ja yksilön tavasta toimia. Tarkoituksena ei ole keskustella ainoastaan päivittäisestä työstä, vaan perehtyä työskentelyyn laajemmin ja syvemmin sekä luoda puitteita yhteisen tulevaisuuden hahmottamiselle. Lisäksi voidaan tarkastella yhdessä sovittujen tavoitteiden toteutumista. Tavoitteiden saavuttamisessa lehtien lukeminen ei koskaan ole huono idea. Seuraavat tarjoukset voivat olla tällöin hyvinkin mielenkiintoisia: ET-lehti tarjous, Apu tarjous, Seura tarjous, Seiska tarjous, Kodin Kuvalehti tarjous, Kauneus ja Terveys tarjous, Avotakka tarjous, Tieteen Kuvalehti tarjous, Metsästys ja Kalastus tarjous, Aku Ankka, Mikrobitti tarjous, Valitut Palat tarjous. Kehityskeskustelujen hyödyt niin esimiehen, työtä tekevän henkilön kuin organisaationkin kannalta ovat ilmeiset. Kuitenkin niiden käymistä väitellään mm. sillä verukkeella, ettei ole aikaa käydä keskusteluja. Kun kehityskeskusteluissa sovitaan yhteisistä työhön liittyvistä tavoitteista, voisi kysyä, että miten tämä yhteinen tavoitteiden sopiminen tehdään, jollei käydä kehityskeskusteluja? On varmasti organisaation kannalta kalliimpaa olla sopimatta yhteisistä tavoitteista kuin uhrata niiden sopimiselle aikaa. On varmasti myös esimiehen oman työssä menestymisen kannalta parempi tietää, millaisia tavoitteita ihminen on itselleen asettanut. Näin voidaan saada kuva siitä, millaisia tavoitteita voidaan saavuttaa. On parempi keskustelun avulla pyrkiä hahmottamaan yhteistä tulevaisuutta kuin jättää tulevaisuuden yhteinen suunnittelu ja yhteisten päämäärien sopiminen tekemättä. Kehityskeskustelut ovat ajallinen ja paikallinen tila rauhassa pohdiskella työskentelyä ja sen kehittämistä useilta näkökannoilta. Jotta tällainen tila syntyisi, olisi jo etukäteen luotava puitteet tämän tilan synnylle. Kehityskeskusteluista olisikin sovittava riittävän aikaisin, esim. kaksi viikkoa ennen tilaisuutta, jotta kumpikin osapuoli ehtisi valmistautua niihin. Lisäksi olisi varattava puolueeton neutraali paikka näiden keskustelujen käymiselle. Myös riittävän ajan varaaminen on välttämätöntä, jotta ehditään todellakin keskustella kumpaakin kiinnostavista asioista. Kehityskeskusteluihin valmistautuminen on keskustelujen onnistumisen kannalta olennaista. Valmistautumiseen olisi kummankin paneuduttava huolella. Tämä takaa keskustelujen kiinnostavuuden ja sen, ettei lipsahdeta puhumaan liiaksi asioiden sivusta, kuten vaikkapa lehdistä Aku Ankka, Cosmopolitan, Kotiliesi, tai Tekniikan Maailma. Kehityskeskustelu ei ole merkityksetöntä rupattelua. Tietenkään keskustelu ei saisi olla tiettyihin sääntöihin ja kaavoihin sidottua rutiininomaista lomakkeiden täyttöä tai ikävystyttävää asialistan läpijunnaamista. Hyvä lehtitarjous on aito ja elämyksellinen kokemus molemmille. Kun avautuu vastaamaan toiselle, on samalla itsekin valmis muuttumaan. Toisen kutsuun vastaaminen on aina tärkeämpää kuin oman näkökulman junnaava esittäminen. Kun kehityskeskusteluihin sukelletaan aidosti, kumpikin muuttuu. Parhaat lehtitarjoukset ja tilaajalahjat auttavat muutoksen toteuttamisessa.

SMS lån

Två viktiga SMS lån begrepp från den psykoanalytiska forskningen kring psykosomatiska yttringar vittnar om intresset för de iakttagelser som gjorts beträffande avflackningen av affekten, nämligen operationellt tänkande, ett begrepp som utarbetats av analytiker i Société Psych-analytique de Paris (P Marty et al, 1963) och vidare några amerikanska forskares begrepp alexitymi (Nemiah, JC & Sifneos, P, 1970, 1973). Det "operationella tänkandet" täcker såväl ett sätt att relatera till andra som ett sätt att tänka, och innebär en typ av objektrelation som tycks präglad av torftiga libidinösa objektladdningar och av en frånvaro av affektiva reaktioner i samband med förluster eller andra traumatiserande händelser. Observationerna har huvudsakligen gjorts under preliminära samtal på vårdcentraler dit man skickat patienter på grund av deras somatiska symptomatologi. Det första, i sin genre klassiska, samtalet jag fick höra har lämnat ett outplånligt minne. Det var en ung kvinna som sökt vård hos en specialist på psykosomatiska sjukdomar för ett akut och svårt skov av ulcerös kolit (blödande tarmkatarr). Till en början förnekade SMS lån patienten att en psykologisk faktor på något sätt kunde vara kopplad till hennes sjukdom. Det var endast tack vare analytikerns envishet som hon slutligen berättade om den tid som föregått sjukdomens första utbrott. Med neutral röst relaterade hon en historia om hur hon, när hon var gravid, plötsligt och brutalt blivit övergiven, under ovanligt besvärliga och ångestskapande förhållanden. Det verkade som om patienten inte fick visa några som helst känslor, utan i stället måste förringa betydelsen av en egentligen katastrofal händelse som hon inte på något sätt bemästrade. Hon förnekade envist varje affekt, som hotade bryta fram. På den tiden föreföll det mig som om patienten av outgrundlig anledning var oförmögen att inleda ett sorgearbete, på samma sätt som hon varit oförmögen att reagera inför en svår och komplicerad situation. Hon hade i stället blivit fysiskt sjuk, ungefär som ett spädbarn som i en katastrofsituation övergivits av modern samtidigt som dess kapacitet att tänka eller reagera på SMS lån situationen inte är tillräckligt utvecklad. Men vi väntar oss inte att en vuxen människa, som plötsligt befinner sig i en liknande situation, skall reagera med enbart diarré, utan att visa några som helst känslor eller någon annan psykisk yttring. Man kan däremot tänka sig att spädbarnet skulle ha behövt en moderlig gestalt som kunde ha tänkt i dess ställe - det som Bion kallade moderns förmåga att "härbärgera" sitt spädbarns affekter och besvara dem på ett adekvat sätt. Detta ingår i vad jag kallar primitiv kommunikation. Jag har försökt visa hur störningar i denna tidiga kommunikation hos en patient utan somatiska symptom lämnar djupa spår i den vuxnes förmåga att tänka och hantera psykisk smärta. Man kan i förbigående notera att de vuxna SMS lån människor som på detta sätt kväver sina affekter, när man i stället skulle kunna vänta sig en intensiv känslomässig reaktion, i regel ger intryck av att vara oberörda, orubbliga och kapabla att hantera vad som än händer dem, som om de vore överanpassade till yttervärlden. Vi kan emellertid konstatera att denna styrka inför prövningar snarare vittnar om en svaghet i personlighetsstrukturen. När denna brist på reaktion är mycket uttalad kan man för övrigt få intrycket att det är fråga om en schizoid likgiltighet eller en svart cynism snarare än en adekvat anpassning. Så var till exempel fallet med en SMS lån patient med en "klassisk psykosomatisk" personlighet, som med sin bil kört på och skadat en mor och hennes barn. När analytikern frågade efter hans känslor kring olyckan, svarade SMS lån patienten: "Nej, jag är inte orolig, jag är helförsäkrad."

 


Design by JP Kervinen